Hyvää Joulua!



Sain Joululahjani jo etukäteen.

Kävelin iltavuorosta parkkipaikalle kun jo kaukaa katselin että onkos satanut näin kovaa kun vuoden pesemättä ollut pirssi näyttää puhtaalta ja kiiltää!!?

Istahdin kuskin (kärsimys)penkille ja nyt oli jotain outoo.

Rattiin oli kiedottu lahjanauhaa ja rellu oli puhdas sekä ulkoa että sisältä ja haisi kuin uusi!!?

Emäntä ja pojankölli olivat ajaneet 25 kilsaa parkkikselle, pesseet auton sekä ulkoa että sisältä ja palauttaneet parkkikselle.

Lahja oli parasta mitä Jouluksi voin toivoa!

Muutaman sentin lietekerros sisätiloista sekä kaikki nokasta kaivetut ja lattialle heitetyt räkäklöntit olivat poissa!
 

Joillakin on auto sisäänajossa. Mulla loppuunajossa.
Vielä yskii 99-rellu 333333 kilsan jälkeen epämääräisten kolinoiden
 säestämänä tosin. Toukokuuhun asti jos jaksais....

Lahjan täydensi vaimon askartelema wunderbaum jollaista en ikinä olekaan omistanut.
Nyt mulla on ikioma sendari! Tuo onnentalismaani suorastaan huokuu mustaa magiaa...

Ensi vuoden suunnitelmissa olevaa löytäjäkisaa ajatellen tuollaisen onnenkalun omaavana

Teille muille Arvon Bongaritovereille tuskin saumoja jää!



Tämä ainutlaatuinen talismaani on innovaatioita täynnä.
Pippurisilmät, pyykkipoikanokka ja upeat varpaat!

Aattoaamu toi kinoksittain lunta ja luonto sai kerralla talvisen ilmeen.

Toivotan kaikille Kokosukeltajaa sekä Sannannokalta Tuulee seuraaville sekä muillekin

 Oikein Hyvää Joulua!

 Porin rariputki sai jatkoa

28.9.
Leveäpyrstökihuilla on menossa ennätyssyksy Suomen havaintojen osalta.
Invaasio alkoi 17.9. Itä-Suomesta ja viime päivinä ollaan länsirannikollakin päästy nautiskelemaan tuosta pohjoisen tundran komeasta asukista lähinnä nuorten yksilöiden muodossa.
Lepystä on Tiirassa PLY:n alueelta 50 havaintoa joista ennätysvuonna 1999 havaittiin puolet koko määrästä. Tästä vuodesta tullee vieläkin kovempi.

27.9. kävimme porukalla Euran Mansikista kuittaamassa yhden 1kv linnun ja mulle PLY-pojon nro 288 puolityyneltä Pyhäjärveltä. Lähes samalla sakilla jatkettiin tänä aamuna Porissa.
Pääsin Tahkikseen vasta puoli yhdeksän paikkeilla ja kaverit olivat olleet jo toista tuntia paikalla. 
Tuskin sain putken pystyyn kun Pasi huudahti kihusta mutterin oikealla puolella.
Tumma rotkale meni kaikista päivän kihuista lähimpää ja Porinpinnoja naksahti nelikolle jopa kolme kappaletta! On tämä Porissa rari kun Mattikin pitkään harrastaneena onnistui vasta nyt. 
Kerrassaan gomiaa!

Matti Mäkelä, Pasi Alanko ja Petteri Mäkelä kihustaijissa. Kihuja meni tusina niin
kaukana että vain kahdesta määritys onnistui. Toinen oli meri ja toinen lepy.
Petteri antoi hyvän vinkin: "Kato pyrstöä! 1kv lepyn pyrstö on tasainen ilman mitään nykäleitä ja se pitää nähdä!" Tattis taas.

Eilen Hailuodosta ilmoitetut 900 suosirriä alkoivat poltella josko siirtyis vielä kahlaajia kattelemaan ennen iltavuoron alkua. Ja kun tein vielä typerän havismöläyksen niin sanoin että nyt hävettää ja mää häivyin.
Kamat relluseen ja Technipille. Jossa 30 suosirriä ja vähän tyllejä. Sieltä Karhuluotoon ja aika sama peli. Tosin rannalla kekutellut pitkänokkanen kahlaaja laittoi suljinta rätisemään ja lähetin Petelle kameraperäkuvalla konsulttipyynnön että olisko suokukko?
"Outo nokka mutta on se kukko" tuli vastaus.

Aika vinkee nokka ja muutenkin persjalkaisen näköinen kummetus.

Tässä vähän enemmän suokukon näköisenä.
"Kuka muu muka" laulaa joku räppäri vai miten se meni?

Blogiin yritän laittaa huumoria ja tässä tänkertainen pläjäys.
Bongaripiireissä lokkihemmot puhuvat paljon kavereista nimiltään Mika ja Kake.
Täsä ne ny o. Karhuluodossa vasemmalla luisuotsainen Kake ja sitten Mika .
Ei silti, vois ne ollakin kun kaatopaikkoja ei enää Porissa ole.

Seuraavaksi piti käydä Surffirannassa mutta Juha Niemen Dusteri kurvasi vastaan ja kuulumisina ettei surffirannassa ihmeitä.
Vielä ehtis pikaisesti lietteille. Aalon Veikko soitteli ja tehtiin treffit parkkikselle. Sanoin että on vähän kiirus ja lähdettiin lampsimaan rantaan aika vauhtia. 
Pettymys oli suuri sillä vedenkorkeus oli +5 ja ensnäkemältä lietteet ja linnut kortilla. 
Uuden tornin edustalle päästyämme katselin kauempana pienellä ruohosaarekkeella olevia kurmitsoja. "Katos Veikko tuon tundrakurmitsan vieressä olevaa kapulaa. Eix näytäkin pieneltä?" "Kyllä", sano Veikko ja ruvettiin oikein tihruttamaan. 
Äkkiä kurmitsat lähtivät lentoon. Seurasin pienintä joka kaarsi taivasta vasten jolloin jalat näkyivät ulottuvan pyrstön yli muodostaen selvän nykäleen joka jähmettyi tajuntaan. 
Linnut tulivat lähemmäksi jolloin olin näkevinäni etteivät tuon kurmitsan kainalot olleet mustat eikä valkoiset. Hieman ennen laskeutumista päästi lintu vielä äänen "ty-vit".
Jumankekka Veikko! Tuossa on siperiankurmitsa! 
Veikkokin sanoi nähneensä jalkojen ulottuvan yli pyrstön. Komiaa! Äkkiä räppäsin muutaman kuvan.

Jo ensimmäisissä kuvissa on epäkapumaista habbaria havaittavissa.

Soitin Petelle, kerroin tuntomerkit ja kysyin mitäs tehdään? "Laita tiedotukseen!" oli ohje.
Ajattelin että tuntomerkit olivat raskauttavia etenkin koska kirjan perhana oli taas autossa.
(Jokainen lisäkilo kamerarepussa on liikaa, täytynee hommata kännyversio lintuoppaasta...)
Muistin suurinpiirtein mitkä merkit lajin kapustarinnasta erottivat mutta tiedotukseen laitoin sen silti todennäköisenä ja havaitut tuntomerkit perään.
Tänä vuonna on ollut jo tarpeeksi epäonnistuneita hälyjä enkä halunnut leikkiä varmaa. Kotvasessa paikallisia kärkimäärittäjiä ilmestyi torniin mutta lintua ei sieltä saatu naulattua. Keräännyttiin rantaan ja saatiin kurmitsa hollille mutta hyväkäs päättikin nukahtaa.

Ensimmäisen aallon porukka määritystehtävässä, vielä ei olla varmoja.
Terju, alapa, esaja, ranis, Veikko ja Pete. Taisi muuten olla eka kerta kun Izmo oli sopivasti paikalla eikä bongaus vaatinut arosusimaista kolmenkympin rykäisyä.

Toinen alkuhetkien kuvista. Ruokailuasento ei näytä normikurmitsalta.
Pitkäjalkaisuus aiheuttanee eron vähän niinkuin lajiparilla puna/mustapyrstökuiri.

Aikamme odoteltiin mutta sitten piti alkaa toimimaan jotta laji saataisiin varmistettua. Soitettiin pari fulvan kutsuääntä jolloin linnun pää nousi mutta painui takaisin.
Seuraavaksi porukka jäi passiin kamerat tanassa ja tallustin niin pitkälle että lintu heräsi ja nosti päänsä.

Pitkänokkaisuus on läheltä selkeämmin havaittavissa. Tuo valkoinen alue nokan tyvessä on kuuleman mukaan 1kv fulvan tunnusmerkki. En tiedä kuinka sen pitäisi muotoutua sillä kapulallakin sitä on jossain määrin.

No lähtihän se lentoon mutta niin oli tarkoituskin.

Lentoonlähdössä sain pari kuvaa ja katsoin ne samantien. Jes! Selvästi harmaa kainalo. Vetäisin pikku tuuletukset, kahlailin takaisin porukan luo ja sanoin että homma selvä! Ei kuulemma ollu. Noiden kainaloiden näkeminen saattaa olla tosi hankalaa ja kun lintu lentää sivusta ohi on vaikea sanoa menevätkö jalat yli pyrstön. 
Näytin lentokuvaa ja laitoin päivityksen että mielestäni laji OK.
Näppäsin myös kännykällä kameran perästä kuvan sekä lähetin sen Bongariliiton sähköpostiverkkoon että kiinnostuneet näkisivät mitä lähteä katsomaan.

Siperiankurmitsa (Pluvialis fulva) 28.9.2014 Pori Yyteri lietteet.
Porista löytyy kuusi RK:n hyväksymää havaintoa ja PLY:n alueelta kolme lisää.
Vuosittain Suomessa havaitaan muutamia, tosin Tiirassa 2006-2011 välissä taukokin.
Ei mikään huippurari mutta kiva sponde kuitenkin.

Nuoren fulvan määrittäminen ei ole helppo nakki osaavalle saatikka meikäläiselle. 
Kokemus oli varsin opettavainen siitä kuinka lintu näyttää erilaiselta eri valossa, eri kulmissa tai yksin ollessaan jne. Loppu hyvin ja Porin vuoden rariputki joka oli pitkään ollut poikki sai pientä paikkausta.
Hyvillä mielin lähdin pinkomaan työmaalle. Onhan tätä rantaa tullut tänäkin vuonna kierrettyä kohtuutta enemmän ilman parempia haviksia. Vaikka lintuja etenkin syyspuolella on lietteillä ollut kiitettävän runsaasti niin retkeilijä tekee ainakin sen toteamuksen että harvinainen kahlaaja on aidosti harvinainen.

Nopeimmat raumalaiset ehtivät pelipaikalle about tunnissa.
Toim.huom. tuohon kohtaan kävelee lähiparkista vartin jos lampsii lujaa.

Tarinaan liittyy lisää: 13.9. nähtiin Säpissä kurmitsa lennossa joka äänteli kuin fulva.
24.9. Kimmo Nuotio näki lietteillä hommissa ollessaan neljän kurmitsan parven josta kuului ty-vit. Tai tu-it. Lintua etsittiin koko rannan pituudelta tuloksetta.
26.9. olin myrskyävällä lietteiden rantsulla jossa olin näkevinäni harmaakainaloisen kurmitsan. Poistuessani näkyi vielä kurmitsaparvi ja suosirrejä. Parvi lähti lentoon ja sieltä kuului ty-vit. Pakko oli lähteä kaatosadetta karkuun ja sinne jäi. Lintu siis mahdollisesti ollut jossain päin PLY:n aluetta 13.9. alkaen. Tai sitten ei.

Parit Kurmut

 Sadepäivä, pudotuskeli. Lietteille siis.Pekka Eriksson ja Markku Mäkinen olivat jo paikalla. Pekka kertoi kuulleensa ja nähneensä lietteille tullessaan mahdollisesti pari keräkurmitsaa jotka varmaankin tipahtivat jonnekin rantsulle.Eipä vaan näkynyt.

Myöhemmin tiirailin lehdelle päin kun kaksi kahlaajaa pyörähti yläpuolella päästellen hieman kuovisirrimäistä ääntä mutta äänihän ei selvästikään ollut kuovisirristä kotoisin. No, kadotin linnut ja jatkoin huppu sateensuojana tiiraamista kunnes puhelin taskussa alkoi täristä.

Pekka soitti että Mäksä näkee niityllä kaksi nuorta keräkurmitsaa ja yritti huudella niistä mutta ootkos kuuro kun hänkin huutelut kuuli jo pitkälle. Enhän minä huppu päässä mitään kuullu mutta Markku näkyi jotain niityllä tiiraavan. Saappaat lotisemaan ja sinne!


Objektiivi sais olla pidempi tuumasi Markku.
Tällä kertaa ei kunnon kuvia saatu.

Poijaat lähtivät rannasta ja jäin vielä päivystämään ja kuvaa koittamaan.
Alangon Pasikin ilmaantui kurmuja bongaamaan ja tällä kertaa päästiin hyvälle hollille.


Kurmitsat olivat hyvinkin rauhallisia kunhan niiden ensin antoi rauhassa kuvaajaan tottua. Tämä toimii etenkin nuorien kahlaajien ollessa kyseessä, vanhojen kanssa vaikeempaa.

Kyseessä ei ole touhutippa vaan vettä sateli edelleen.

Lajille ominainen niskakuvio näkyy nuorellakin.

Keräkurmitsa on harvalukuinen muuttaja PLY:n alueella. Pääosa havainnoista tehdään keväällä, syyspuolella joitakin. Esim. vuodelta 2003 ei lajista löydy yhtään havista.

Nämä linnut olivat Lietteillä vain yhden päivän mutta viihtyivät alueella sillä tod.näk ne nähtiin Kuuminaisissa vielä 14.9.

Tänä keväänä tehtiin Suomessa aivan poikkeuksellisia havaintoja sillä Lappeenrannan Konnunsuolla laskettiin yhdeltä mullokselta 28.-30.5. maksimissaan 154 yksilöä. Edellinen enkka oli perinteikkäältä kurmupaikalta Vaasan Söderfjärdeniltä 26.5.1997 ynnätty 92 paikallista.



Keräkurmitsa (Charadrius morinellus) 9.9.2014 Pori Yyteri lietteet.

Miten Ruotsissa voidaan nähdä niin paljon rareja?

Jos on Suomessa rariköyhää niin Ruotsissa järeimmät Boforssit paukkuvat!
Svedut lakaisevat tässäkin lajissa Suomipojilla lattiansa ivanaurun saattelemana. 
Nöyryytys on nyt niin totaalinen että viimeinenkin suomalaisen bongarin itsekunnioituksen 
häive tippuu kyynelinä siihen lahteen jonka toisella puolella toivoisimme asuvamme.
Tästä tullaan tuskin koskaan selviämään
Ohessa Tarsigerista poimittu jäätävä v.2014 Ruotsin rarilista jonka lukeminen aiheuttaa hyydettä suonistoon:
Nokisorsa, aasiankiitäjä, mustakulma-albatrossi, ruusutiira, aavikkohaukka, sinirastas, hietakurki, aavikkotylli, keisarikotka, pääskykahlaaja, vihermehiläissyöjä, ruostekurkkusirkku, pikkutuulihaukka, neitokurki, vuorisirri, kääpiöhuitti, liitohaukka, amerikanmustalintu, kyhmypilkkasiipi, kaspiantylli, rengasnokkalokki, iberiantiltaltti, mustakurkkurautiainen ja ruusulokki.
Jotain varmaan jäi puuttumaankin! Härregyyd!
Mikä ihme voi selittää sen että ruåttissa on tämmöinen lista mutta meillä nuollaan suupieliä.
Totuutta ei voi katsoa silmiin ja siksi jotain pelastaakseni täytyy siirtyä keljuilulinjalle.
Joten:
Selitys rariputkeen löytyy Ruotsin bongariyhteisö Club300:n julkaisusta nimeltään Roadrunner.

"Titta kompisar! Ett raritet i siktet! 
Kuva Club300:n määrittäjäkerhon syysretkeltä.

Lisää samaisesta julkaisusta:
Mitähän tuttua tässä pipottomassa viikinkiversiossa..?

Ja kun tämä juttu meni poskettomaksi niin jatketaan samalla linjalla.
Tulin hommista eräänä päivänä ja astellessani kämpän eteen kuului ihka outoa linnun laulua.
Aattelin että ähäh! Nyt nappas! 
Hain eestaas äänen lähdettä eikä näkynyt talon takanakaan. Menin takaisin etupihalle ja taas kuului ääni vähän epämääräisestä suunnasta. Kunnes ääntelijä löytyi: emäntä oli jemmannut liikkeestä laulamaan alkavan leikkilinnun pihapuskaan ja näkyi nauramassa köökin ikkunassa. 
Hyvä pila josta tuli hauskaa koko rahan edestä.

Enkä ollut ainoa joka meni halpaan.
Västäräkin poikanen oikein kiintyi vienoon lauleskelijaan.

 Porin Rariputki avattu!!

24.3.
Pari "pankki"juttua blogiin vartoo viimeistelyä mutta tämä on naputeltava ensin! 
Joten:
Yövuorosta heräilin kun heräilin ja aurinko paistoi. Eilen tuli pyörittyä maastossa koko päivä mutta ei auta: pihalle sillä on kevät!
Eka lenkki kiersi tyhjentyneen Toukarin josta suunnistin Kaarluodon torniin josvaikka tulisi valkkari vuodariksi jostain viidestä kilsasta väreilyn keskeltä.
Ei tullu sitäkään saati pajusirkkua kun puhelin soi ja Alangon Pasi kyseli että "onx mitään uutta missään?" 
No ei ainakaan Kaarluodossa vastasin johon Pasi että oon menossa pyörällä pöllöjä kuunteleen ja aattelin ensin vähän kierrellä muttei Kaarluotoon sitten tartte mennä.
Ja hyvä oli kun ei tornille sutinut sillä aikas pian soi puhelin ja Pasi sanoi että "Otas kirja ja kamera mukaan, mulla ei oo kun oon pyörällä. Liessannalla on joku oudon näkönen tylli!" 
Pasi on tarkka sälli, se kun jotain kertoo niin ei tarvitse mietiskellä vaan kamat heti läjään ja renkaat soikeena muutaman kilsan päähän Kyläsaareen.
Jossa Pasi Uudenniityntiellä vahtaa silmä kovana pellolle. Auto parkkiin jotenkuten, oitis kävi Pasi kirjan kimppuun ja minä Pasin putken ja heti vilahti oranssinpunaista rinnassa.
"Jumankekka!" 
Kamera esiin ja muutama hätäkuva kun Pasi nosti päänsä kirjasta ja möläytti että 
"Sehän on kaspiantylli! Rinnan väriraja jyrkkä, vaaleet jalat ja ohkanen musta nokka!"
Herranpieksut! Ei oo totta!
Vilkaistiin kamerasta pari kuvaa jossa rinta näkyi riittävästi.

Doku plakkarissa, fiilis katossa!
Laji nähty Suomessa vain kerran aikaisemmin, Rovaniemellä 3.6.2005.
Ei tämmöisiä kukaan usko ilman kuvaa jos lintu ottaakin ritolat eikä paikalle muita ehdi.

Pasi alkoi seurata lintua kun kaivoin kännykkää ja rupesin naputtelemaan hälyä.
Samalla Liljan Tapani kurvasi tunnistusguruna paikalle ja juuri kun renkaat lakkasi pyörimästä lähti lintu matalalla NE ja katosi hallinnasta. 
Ja häly eteenpäin klo 16.57: "Kaspiantylli Pori lat=61,5275 lon=21,6746 kyläsaari uudenniityntie 104 ei hallinnassa löytäjä alapa kuvattu".
Aina viilipyttymäisen rauhallinen PLY-ja Poripinnakuningas Tattikin oli kuin tulisilla hiilillä kun lintua ei näkynyt ja pian hän siirtyikin parempiin asemiin.

Kaspiantyllin erot aavikko- ja ylänköön eivät ainakaan minulla olleet kirkkaina muistissa.
Rinnan jyrkkä väriraja on takuuvarma tuntomerkki joka nyt on mieleen runtattuna.
Eipä tuota ole ennen tarvinnut/saanut mietiskellä.

Vaan ei mennyt kuin runsas vartti kun lintu oli taas alkuperäisellä löytöpaikalla jostain tulleena.
Tässä kohtaa kävi kiva tapaus kun valtakunnan sitkeimpiin staijareihin kuuluva muttei Bongariviestejä tilaava Jari Helstola pysähtyi täysin spondesti paikalle, availi ikkunaa ja huuteli että "Mitäs poijaat siellä kyttäilee?"
Aattelin että hahaa, nyt pääsenkin heittämään mojovan laakin jota ei Helstola osaa yhtään odottaa.
Huusin vain että "Kaspiantylliä kytätään!" Tähän Jari purskautti jotain plörinä-ääntelyä ja aikas vikkelästi tuli autosta ja vilkaisi putkeen.

"Ei se ollukkaan mikään vitsi" murahti Jari ja oli meillä Pasin kanssa hauskaa.
Helstola oli ensimmäinen joka meidän lisäksemme sai linnun kuitattua.

Ensimmäisen aallon bongarit.
Pellolla oleva nähtävyys oli niin uskomaton että näinkin kovat lintumiehet olivat kuin klapilla kolautettuja.
Petterillä Chaasi oli toinen, Tatti saa jo huokailla kuitattuaan huiman PLY-ja Porinpojon.

Autoja alkaa kerääntyä. Oranssin urheiluauton väriä tunnustava kuljettaja lienee tullut eri suunnasta kuin muut. Siinä kyytiä sai aurauskeppikin.

Vajaan tunnin ensihälystä saatiin lintua seurata rauhassa kunnes klo 17.50 kuului huutoa että lintu lennossa, ottaa korkeutta ja lentää matalalla puiden taakse näkymättömiin. Matti Sillanpään kanssa mietittiin suuntaa sekä mahdollista paikkaa ja ilmoitettiin että läksi ENE mahdollisesti Launaisiin.

Tällä kertaa toimittiin löytöpaikalla korrektisti:
Vaikka Chaasi oli porukasta kaukana ja lähellä Kyläsaarentietä ei kukaan lähtenyt tuonne lisähäiriötä tuottamaan ja kuvaa yrittämään vaikka tiellä kulkikin tasaseen autoja. 
Mallikasta.

Bongaus on julmaa. Raumaltakaan ei ehditty ennen linnun häipymistä ja huonolta näytti. Jonkin aikaa odottelin lintua palaavaksi kunnes piti lähteä katsomaan mitä kortille oli kertynyt. 

Illan Tähti Pasi Alanko. 
Bongariyhteisöä syvältä köyräisevä havis ja vielä älyttömään aikaan maaliskuussa!
Pyysin tuuletuskuvaa mutta Pasi tokaisi vaan että:
"Ei onneksi tartte tämmöstä Rovaniemelle lähteä bongaamaan kun kotinurkaltakin napsahtaa".
Jos tämän löydön jollekin olisi suonut niin nimenomaan Pasille. 
Megakova havis ja onnittelut samaa luokkaa!!

Toinen illan tähdistä eli Kaspiantylli (Charadrius asiaticus) 24.3.2014 Pori Kyläsaari.
Aivan upea koiras joka näytti minusta juhlapukuiselta mutta määritettiin vaihtopukuiseksi.
Uusi laji PLY:lle ja Porille järjestysnumeroiltaan 365. ja 349.

Pesii Aasiassa yllätys yllätys Kaspianmeren ympäristössä ja talvehtii Afrikassa.

Aika kaukana kotoa tämä lintu.

Painelin kotia kuvia selaamaan ja yritin saada sonnan kiiltämään mutta siinä eivät ole onnistuneet kuin Myytinmurtajat. 
Lintu oli kaukana ja kuvat sen mukaisia mutta ilmeisesti kenelläkään ei parempia otoksia ollut ja noita suttuja meni aina Ruotsin Club 300:n asti. 
Joka onkin erityisen makoisaa sillä rakas naapurikansamme ei vieläkään Kaspisk piparea listoiltaan löydä. 

Ennen yötuuria katselin vielä Lintutiedotusta ja kats vain! Kaspiantylli oli tullut takaisin, viimeinen päivitys klo 19.40 kertoi lupaavasti linnun mahdollisesti jääneen mestoille.
Hienoa! 
Ainakin Turusta ja Pirkanmaalta ehti kohtalainen porukka kuitata lajin ennen pimeän laskeutumista.
Paas kattoen onko aamulla paikalla joku myöhästynyt mutta aiheesta kiinnostunut kuten vanha työkaverini sanoi pommiin nukuttuaan.


25.3.
Yövuoron jälkeen ajelin kotia kohti Uudenniityn kautta. Yöllä oli ollut viitisen pakkasastetta ja maa kuurassa.

Iso-Riuttantiellä oli klo 7.15 muutama kymmenen toiveikasta, Kyläsaarentiellä lisää.
Valitettavasti lintu ei enää paikalla ollut.

Tarina saa vielä mojovan päätöksen:
Mäkpe oli nasauttanut viimeisen päivityksen 24.3. klo 19.41 : "nous matalalla w, ehkä vaihtoi vain peltoa"
Joo, vaihtoi tosiaan peltoa mutta Ruottin puolelle josta löytyi klo 14.40. Omöjligt!

Mikä muu harrastus kuin bongaus tarjoaa tällaisia tärisyttäviä yllätyksiä ja elämyksiä jotka voivat vaania missä vaan koska vaan?

 Häirikköharrastajat

2.3.
"Harrastajatko häiriöksi?" -kyselee uusin Linnut-lehti otsikossaan.
No totta maar!
Otsikko johti minut syvään itsepohdiskeluun joka päätyi seisauttavaan ymmärryksen tilaan. Oma lintuharrasteluni ei mitään muuta viime vuosina ole ollutkaan kuin lintujen häiritsemistä!
Tuon kirkastavan elämyksen koettuani päätin muuttaa linturetkitarinat ja fiilistelyt ainakin tällä kertaa enemmän totuutta kuvaaviksi häirintäreissuiksi.
Joten:
Viime yönä tulin hommista puolenyön paikkeilla ja vi...ti jo valmiiksi koska olimme Mäkelän Matin kanssa sopineet että retkuilemaan lähetään ihan liian aikaisin eli klo 07.00.
Pakko oli kuudelta herätä sillä muurautuneet silmät oli saatava auki ja syödäkin piti että jaksaa itsestään repiä maksimaalisen haitta-asteen kaikelle neitseellisessä luonnossa liikkuvalle eliöstölle.
Kauraryynit ja kahvi olivat loppu ja meetvursti homeessa joten vanikkaan ja teenlitkuun oli tyytyminen. 
Mutta kun tiedossa oli että taas päästään lintuja häiritsemään niin kaikki väsy poistui kuin veitsellä leikaten ja intoa puhkuen paineltiin Kuuminaisiin vesilintuja ja etenkin vielä eilen paikalla ollutta pölysikaa eli stelleriä eli allihaahkaa kiusaamaan.

Bongauspaikkaan vei kulku läpi Kuuminaisten puomin kohdalla olevan rantametsän joka oli ansiokkaasti tuhottu paikalla tramppaavien häirikköbongarien toimesta.
Ryntäilyssä kaatuneet puut oli sentään maltettu pinota jotenkin.
Eihän niitä maatumaan voi jättää sillä muuten ponut voisivat atrialle päästä.

Rantaan päästyämme totesin että linturääkkäykseen eivät olosuhteet tällä kertaa olleet otolliset koska vessut lilluivat kovin kaukana. Mutta kas vain, heti tuli mannaa sillä lähempänä rantaa uiskenteli viisi ylvästä kansallislintuamme laulujoutsenta jotka ottivat lentopyrähdyksen kesken ruokailunsa ja lennähtivät ihmispetoa kavahtaen kauemmaksi.
"Krähä krähä, hyvin alkoi retki!" 
Mutta jatko ei yhtä hyvältä näyttänyt. Ensimmäistäkään lintua ei jäänyt kiusausetäisyydelle ja ainoaa haittaa jota pystyin tekemään oli tiirata lintuja putken läpi mahdollisimman pistävästi. 
Ja kun valo alkoi riittämään niin avot! Häiriöharrastajan pääkohde allihaahkanaaras löytyi viimein lähinnä poikkeavan sukellustyylinsä ansiosta. Suureksi harmikseni en mitenkään päässyt lintua lähestymään koska vettä oli liikaa ja Busterikin kotia jäänyt. 
Lajituntemusta ja lintujen käyttäytymistä täysin ymmärtämättömänä lintuharrastajapöljäkkeenä olisin tietenkin kuvan eteen häiriköinyt parhaani mukaan mutta tappio tuli ja tähän on tyytyminen:

Allihaahkanaaras oli syvä pettymys koska en pystynyt sitä häiriköimään.
Mutta...kerrankin kuva täyttää kaikki moraalikriteerit.
Enjoy!
Onkohan tuossa sittenkään stelleri? Vai lapasotka? Ei se mitään, muut ainakin sanoi
nähneensä sen suurin piirtein siinä joten raksi ruutuun!

Joukkohäirintää aralla lintujen levähdyspaikalla.
Maksimaalista haittaa luonnolle tekemässä terju, ranis, alapa, lilta ja mäkmj.
Oikealla seisova Matti ei koko ajan jaksa lintuja härnätä vaan siirtyi putkellansa Tatin korvaa kiusaamaan.
Kovinta häirintäintoa edustivat ekokiusaajat ranis ja alapa joille kertyi tästäkin häirinnästä mojovat lukemat fillarien matkamittareihin.

"Luonnossa likkuminen häiritsee lintuja" on seuraava Linnut-lehden teesi jota lintuharrastajana eikun häirikkönä jostain syystä edelleen tilaan??
Toteamus on vieläpä kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa ansiokkaasti todettu! :D
Ja nyt tulikin otollinen mahdollisuus teesin toteuttamiseen sillä Tapani Lilja ja Matti päättivät lähteä useamman kilsan kiusalenkille Kuuminaisten niemeä kiertämään. 
Itsekseni hykertelin että nytpä alkaa kemut sillä talvioloissa riutuvien lintujen kiusaaminen se vasta juhlaa onkin!

"Harrastaja ymmärtää häirinneensä lintuja kun ne varoittelevat tai pakenevat" jatkaa Linnut-lehti.
No tämähän on ihmispedolle kuin syömäänkäsky.
Tosin enemmän saisin tyydytystä häiriköinnistä jos tuntisin yhdenkään linnun varoitusääntä, linnun pakenemisesta pystyn puusilmänäkin nauttimaan.
Liikkeelle päästyämme kieroutunut korvani sai täyden annoksen metsätiaisten kauhunsekaisesta varoittelusta jonka petomainen olemukseni metsän herkissä eläimissä sai aikaan. 
Mutta retken kohokohta oli vielä edessä: niemeä lähestyttäessä maassa ruokaili kymmenen tilhen parvi. Ekstaasi oli lähellä parven paetessa helisten ainoalta ruokailupaikaltaan jonka lintuparat olivat alueelta löytäneet.
Näinkin suuri häiriö tuotti syvän tyydytyksen häirikköharrastajassa vaan kliimaksin koin kun parikymmentä räksää kokivat saman kohtalon! 
Voi tätä ihanaista häiritsemisen juhlaa!

Tatti ja Mehu-Matti.
Herroilla yhteensä jotain kuuskytä? vuotta kulunut harrastuksen piirissä.
Mukavia hemmoja enkä mitenkään voi pitää heitä luonnossa liikkuvina lintuhäirikköinä sanokoon joku viherpipertäjäbiologi mitä tahansa. 

Valitettavasti niemen kärki palautti hurmostelijan maan pinnalle. Jossain kolmessa kilometrissä näkyi vain lokkeja eikä harrastukseni toteuttamiselle ollut ensimmäistäkään kohdetta. 
Nokka nyrpyssä lähdin laahustamaan kavereiden perässä pettymystä tuntien sillä vielä olisi ollut voimia siivekkäiden kiusaamiselle. 
Pettymys vielä syveni kahden raumalaisen bongarihäiriköijän kävellessä vastaan sillä
aattelin ettei heille enää mellakoitavaa jäänyt. Toisin kävi sillä kaksikko juottikin karvasta kalkkia löytämällä jostain punarinnan jota olisi ollut makee rääkätä.

Vielä yksi Kuuminaiskuva.
Tällä paikalla harrastettiin joukkohäirintää 7.5.2002 paksujalan ollessa kärsijänä.
Voi kun oisin ollut paikalla!

Matin kanssa käytiin vielä Leveäkarin tornissa joka olikin aivan mahdoton paikka harrastuksen täysipainoiselle toteuttamiselle. 
Kävelylenkillä ei näkynyt yhtään lintua ja paria sinisorsaa jotka lilluivat kaukana sulassa
kävi niin sääliksi että jätin ne rauhaan.
Viimeisessä kohteessa Toukarilla oli vielä mahdollisuus tyhjentää alue töyhtöhyypistä ja räksistä pellolle juosten ja kamera tanassa hurjasti huutaen mutta en enää jaksanut. Pitää huomisellekin jotain jättää.

Tänäänkin oli silmiinpistävää ettei todellisia ja oikein harrastavia lintutieteilijöitä tai kojuja kuskaavia pro-kuvaajia näkynyt ensimmäistäkään vaan pelkkiä Bongariliittoon kuuluvia häirikköbongareita siellä täällä. 
Kuten Tiiran havainnnoistakin voidaan lukea. 
Jota kai Birdlife toivoo lintuharrastajahäiriköidenkin käyttävän ja täyttävän. 

Retkipäiviä en ole kolmeen viimeiseen vuoteen uskaltanut laskea enkä määrää kehtaisi kertoakaan. Mutta omatunto ei luonnossa liikkumisesta huolimatta ole kertaakaan kolkuttanut. Tai kerran kolkutti kun soitin lehtopöllöatrappia ja varpuspöllö alkoi vinkumaan luullen viimeisen
hetkensä koittaneen.
Meikäläiset riviharrastajat töppäilee jatkuvasti ja siitä on kiva ja turvallinen asiantuntijoiden kirjoitella.
Jotkin asiat taas peitetään Linnut-lehden tavoin glamourin verhoon jota ei kukaan julkene raottaa.