Reposaaren samettipää

Tänään oli syksyn upein ja aurinkoisin päivä. Ja mulla aamuvuoro.

Katselin työmaalta tyyntä Pihlavanlahtea ja aattelin että kerrankin merelle näkisi jotain ilman puolen metrin aallokkoa.
Siispä heti kun kongi pelasti hurautin Tahkikseen ja pistin putkilon pystyyn.
Kiva oli kattella alleja ja muutamia lapasotkia pläkäkelissä mutta sitten alkoi taas Reposaaren kutsu kummitella. Vieläkään en ollut siedettävää kuvaa 28.9. löytyneestä linnusta saanut.
Mut tänään tuli.

Valossa oli voimaa ja lintu vähän paloi mutta tulipa tyrneistä hienoja!
Ei silti, mulle kelpaa joka kuva joka tästä smyygarista irtoaa.

Heti isolle merenrantatyrnille päästyäni lintu vilahteli matalalla tyrnissä. Menin meren puolelle puskan keskiosan paikkeille myötävaloon seisomaan ja odottelin. Äkkiä kerttu ilmaantui puskan yläosista ja teki hienon laskeutumisen kerrankin puskan ulkoreunaa pitkin.
Paikalla on tullut vietettyä niin monta tuntia turhaan etten kameran sulkimen kulumista tällä kertaa ajatellut vaan annoin rätistä. Kai kerttu luuli sitä kutsuääneksi kun vieläpä pysähtyi pariksi sekunniksi! Vähän taisi kädetkin tutista mutta onneksi Canoni tai joku on keksinyt kuvanvakaajan. Jalustan käyttöä kun en ole treenannut ja kuvaamisestakin ymmärrän vain että oikean etusormen kohdalla olevaa nappia pitää painaa ja vähän liukusäätimestä valoakin säätää.

Samettipääkerttu (Sylvia melanocephala) 21.10.2013 Pori Reposaari.
Lintu on määritetty läntisen melanocephala-nimirodun nuoreksi koiraaksi.

Kerttu on tätä 28.10. kirjoittaessani ollut jo kuukauden Lontoossa jonne on tehty vähintään tuhat bongausvierailua. Mikäli lintu löytyy paikalta vielä marraskuun puolella pitänee selvittää kuuluuko yksilö koko Suomen bongatuimpien lintujen joukkoon? 
Sammari on ainakin eniten bongattu lintu PLY:n alueella koskaan. 

Laji on tavattu Suomessa kolme kertaa aiemmin:
4.5.1986 Utössä 1 naaras (J.Peltomäki); 13.5.1991 Kirkkonummen Rönnskärrillä 1 koiras (J.Peltomäki ym.); 9.6.1996 Lemlandin Lågskärillä 1 koiras (T.Lehtiniemi ym.).
Serkkumies Peltsi on näköjään löytänyt puolet Suomen sammareista.

Kerttu on ollut varsinainen piilottelun maisteri. Pikkuhiljaa se on kuitenkin enemmän ja avoimemmin käynyt näytillä. Pikku pakkanen saattaa jatkossa vielä helpottaa havainnointia. 

Kerttu popsii tyrnimarjoja joten ainakin vitamiineja ja apetta löytyy riittämiin.
Laji kuulemma kestää pakkasta jonkin verran mutta saas nähdä kuinka herran lopulta käy.

 Samettia.....

Marko Dahlman.
Mm. kääpiökerttu, arotasku,
ruostepääsky ja nyt samettipääkerttu.
Kova mies löytämään lintuja ja
oikea legendaarisen suhinan tyyssija.

28.9.
Epämeikäläinen herätys kello 04.45.
Kuuden maissa Huittisten Team DAhma (Pitkänen, Laiho, Dahlman) löysi Kuhakujalle navigaattorista huolimatta ja matkaa jatkettiin Kristiinankaupungin Lålbyn vanhalle kaatikselle josta eilen oli löydetty taigakirvinen.
Eilen oli eilen sillä tänään ei kirvistä eikä paikalla ollutta hippiäisuunilintuakaan havaittu.
Kuhniskelemaan ei jääty vaan suunnattiin kaffeepaussin jälkeen takaisin Poriin ja Reposaareen pro-jahtiin.
Viimevuotiselta pro-paikalla ei raportoitavaa josta lampsittiin kohti Villa Londonin kutsuvia lehvikköjä.
Villaan vievän pikkutien varressa näkyi kohtalaisesti etenkin fyllareita joten tuossa oli oiva paikka Markolle suorittaa jo kuuluisaksi noussut suhina-sessio.
Ainakin Villan pihassa olleet koirat alkoivat heti haukkua mutta alkoipa lintujakin tulla esille. Vielä jaksoi Marko voimalla suhistaa ensikierrosta kun esille tuli kerttu.
"Hei! Kattokaas tota kerttua!" sanos Marko.
Löytyi heti kiikariin ja sehän oli punasilmä! Lintu oli näkyvillä pari sekuntia ja painui matalalla rannan suuntaan isoon puskaan ja hävisi.
"Kerta kaikkiaan! Nyt oli jotain kovaa!" 
Keskusteltiin siitä mitä nähtiin. Markon kanssa näimme räikeän punaisen silmän ja renkaan. Kari ja Jari olivat taaempana eivätkä yksityiskohdista saaneet irti. Minusta vilaus näytti punasilmäiseltä hernekertulta. Rusorintakertun valkoisia viiksijuovia emme Markon kanssa nähneet emmekä muutakaan silmiinpistävää paitsi silmät.. Siniharmaa selkä sai kannatusta ja tulkinnat vilauksesta olivat nopeasti yhteneviä. "Jumankekka! Nyt on jotain TOSI kovaa!" sanos Marko ja soitti Tahkoluodossa retkellä olleelle Mäkelän Petterille. Joka kurvasikin pikavauhtia paikalle.

Tästä lumimarjapuskasta kerttu löytyi. Suomen tuijotetuin puska tänään.

Puolisen tuntia ensihavainnosta lintu tiedotettiin rarikerttuna jolla punainen silmä ja siniharmaa selkä. Porukkaa alkoi ilmaantua mutta kerttu se ei suostunut näyttäytymään.
Linnun oletettiin siirtyneen rantaan isoon tyrnipuskaan mutta ei se ollut sielläkään.
Ensihavainnosta oli kulunut pari tuntia ja lintua etsittiin jo 30 hengen voimin.
Pikku hiljaa alkoi kalvamaan rotan lailla sillä punaisesta silmästä oltiin satavarmoja mutta laji edelleen auki.
Samettipääkerttu oli noussut vahvimmaksi ehdokkaaksi mutta tuo ei paljon lohduttanut kun ei lintua näy eikä kuulu.
Kunnes vajaa kolme tuntia ensihavainnosta kuului samettipääkertun rätinää ja pian sen jälkeen Mäkpen vapauttava huuto alkuperäiseltä löytöpaikalta että "TÄÄLLÄ SE NÄKYY"

Esaman Jaska taisi olla ainut joka sai linnusta kuvia.
Pete taisi ilmeestä päätellen saada pinnan.

Suurin osa tästä porukasta sen ehti näkemään.

Kyllä pitikin olla valmiina hollilla sillä ei se taaskaan ollut näkyvillä kuin hetken kello 14.05.
Kuvaa en saanut enkä lintuakaan toista kertaa nähnyt mutta pääasia kun laji varmistui!
Samettipääkertusta (Sylvia melanocephala) on Suomesta vain kolme aiempaa havaintoa. 
Reposaaren lintu vieläpä ensimmäinen bongattavissa ollut! 
Kaupan päälle IHANAINEN PLY:n pinna nro 364 ja Porin nro 348. Ja eeliksiä roppakaupalla! GOMIAAASSSHUHINAAA!!!

Tatti, Mäntylän Mauno, Aalon Veikko, Timo Trogen ja Pasi Alangon staijikeppi olivat ensimmäisten joukossa.
Joku bongariliittoon kuulumatonkin ehti jo tehdä kaffeepaikkatestiä.

Aika kuluu ja tunnelma tiivistyy.....

Vääpeli Aalo katsastamassa rivistön suoruutta

Välillä porukka tuijotti silmä kovana rannan isoa tyrnipuskaa.

Helpotusta ei enää suotu. Lintu pysyi visusti piilossa kovasta yrityksestä huolimatta. Itse oletan että lintu liikkui Villan pihan ja alkuperäisen löytöpaikan välillä joissa kummassakin on lumimarjapensaita. Pihallekin päästiin kun näin pihalla talon isännän jolle kävin juttelemassa. Hän toivotti bongarisakin tervetulleeksi pihalleen tuollaista harvinaisuutta etsimään ja vaikka omeniakin puista syömään. Ja lisäsi että jos vain maltatte senverran odottaa että hän vie koirat sisälle. Kiitin bongareiden puolesta kauniisti ja sanoin että jos sunnuntaiaamuna joku on pihasta kiinnostunut niin tullaan ensin ovelle kolkuttamaan.
No, kello oli jo 18.00 kun alkoi tulla vähän nälkäkin aikaisen aamiaisen jälkeen ja minäkin jo uskoin etten kuvaa saa. 
Joten Aalon Veikon kyydissä Technipin altaiden pikku-uikun jälkeen kotiin ja kohti uusia ja toivottavasti yhtä superjänniä lintupäiviä!

Spondehymyt juhlaomppujen lomassa.
Mie, Tosisponde Marko, Kari Pitkänen ja Jari Laiho.
Kiitokset kavereille retkiseurasta ja isot onnittelut päälle!

Väsähtänyt kurppa

Kovan etelätuulen myötä piti Lietteet käydä katsastamassa josko vastatuuli olisi tipauttanut jotain mielenkiinnostavaa. Kova tuuli tai rankkasade nimittäin ovat niitä parhaita rannan lintukelejä vaikka eivät havainnoinnin kannalta kovin nautittavia olekaan.

Heti polun loputtua metsänreunasta ennen niittyä pölähti kurppa muutaman metrin ja jäi paikoilleen.

Olin näkevinäni pyrstössä valkoista vilahtavan mutta ihan sama mikä kurppa koska mulla ei kurppakuvia ole ja näytti siltä että kohta olis. 

Lintu vaikutti umpiväsyneeltä muutolta pudonneelta eikä se muuta viitsinyt kuin kävellä hiukan sivumpaan. Musta tuntui että sen voisi vaikka juosta kiinni mutta mikäs siinä, kurppa näytti muuuten olevan kunnossa joten otetaan kerrankin kurppakuvia kun on tarjolla.

Vatsapuoli näytti alas asti kovin heinäkurppamaiselta kuvioinnilta eikä nokkakaan ollut suhteessa niin kauhee kanuuna kuin taivaanvuohella.

Kurpalla on laaja näkösektori, selitys näkyy tässä.

Aika pian lintu kuitenkin kyllästyi ja lähti kävelemään, otti pienen pyrähdyksen, lennähti metsän reunaan ja jäi paikalleen huilaamaan. 

Olkoon siellä aattelin ja aloin katsella kamerasta mistä lajista oikein oli kysymys.

Katsoin paria lentokuvaa ja eka joka tuli esiin oli tämä.

Lintuopas kouraan ja pyrstö olikin aivan samanlainen kuin oppaaseen piirretyllä taivaanvuohella. Vai niin, ei se mitään, ei mulla ole pässikuviakaan.

Tosin selvä siipijuova viittasi heinäkurppaan.

Kotona katselin kuvia lisää ja tää tuli esiin. No onhan se heinäkurppa! 

Nuori yksilö jolla valkoisen osuus pyrstössä on selkeästi vähäisempi kuin vanhalla.

Heinäkurppa (Gallinago media) 16.9.2013 Pori Yyteri lietteet.

Suomessa säännöllinen harhailija etenkin syksyisin. Pesijänä harvinaisuus.

Tuntomerkkkeinä istuvalla linnulla nokka, alas asti kuvioitu vatsapuoli 

sekä siiven peitinhöyhenten vaaleat kärjet jotka tässä heikosti näkyvissä.

Käytin vielä Mäkelän Petterillä kuvaa joka vinkkasi että ohut ohjas nokan ja silmän välillä 

on myös hyvä heinäkurpan tuntomerkki

Pussitiainen teki pesän Poriin

 

Pussitiainen teki pesän Poriin

23.5.
Petteri Mäkelä oli kuullut Teemuluodon tornista rastaskerttusen kaaaaukaa jostain "Paskaston" suunnasta. Tuota raksuttelijaa päätin käydä iltapäivällä kuuntelemassa Maalahden Gålörenin lampivikloreissulta palattuani.

Lähemmäs "Paskastoa" eli suistonosaa tornista koilliseen pääsee pitkin koivukujaa jonka reitti lähtee tornille vievältä polulta hieman ennen kuin pitkospuut alkavat.
Tuota koivukujan polkua kohti rantaa olin nyt tallonut parisataa metriä kun selvä pussitiaisen "tsiiiiy" -kutsuääni kuului jostain läheltä.
Hieno, alakuloinen loppua kohti laskeva kutsu jatkui mutta lähdettä ei vaan näkynyt.
Siirryin polulta ruovikon puolelle ja kas! Tuossahan roikkuu koivussa pussitiaisen pesä jonka kyljessä koiras huutelee naarasta paikalle.
Sitten lintu poistui, haki lisää rakennuskamaa ja jatkoi pesän rakentelua siirtyillen eri puolille pesää.

Pussitiainen (Remiz pendulinus) rakentamassa pesää 23.5.2013 Porin Teemuluodossa.
Ensihavainto linnusta tuli 8.5.2013, siitä lähtien lintua oli useasti nähty alueella.
Itse kuulin yksilön eka kerran vasta 22.5.

Nappasin tilanteesta muutaman pikaotoksen ja poistuin takavasemmalle sillä kyseessä oli Satakuntalaisittain varsin harvinainen löydös. Soitin parille Tiiran yhdistysvastaavalle ja yhteisesti todettiin ettei pesästä voi yleisesti tiedottaa ainakaan vielä.
Pussitiainenhan rakentaa pesiä vaikka naarasta ei olisi paikalla, silti haluttiin minimoida häirintää paikalla jos niin hienosti kävisi että naaraskin pesälle löytäisi.

PLY:n alueelta on Tiiran mukaan kuusi aiempaa remiz-havaintoa joista pesän rakentelua 1984 Puurijärvellä, 1994 Köyliön Kirkkosaaressa sekä 2003 Porin Kirrinsannassa.
Yhteensä havaintoja ennen tätä lintua on kahdeksasta yksilöstä ja viimeisin vuodelta 2008.

Kirrinsannassa ollut valmis pesä on kuulemma toimitettu Eläinmuseolle Helsinkiin.


 28.5.
Poikkesin pesällä toisen kerran. Rakennusprojekti jatkui sillä pesä oli vielä hieman kesken. Koiras jatkoi sitkeästi ääntelyään mutta naarasta ei vaan paikalla näkynyt. 



28.6.
Kävin paikalla kolmannen kerran. Alue oli nyt varsinainen hyttyshautomo jonka rankkaisin vuoden makeimmaksi.
Kolme kertaa lisäilin myrkkyä, silti ainoa Offiton alue eli huulet saivat muutaman muiskun.

Asiaan. Pesä oli valmis ja aikalailla harmaantunut kuukauden aikana.
Pussitiaista ei paikalta enää löytynyt enkä pesän läheisyydessä havainnut muutakaan lajiin viittaavaa.

Totesin että se siitä, valitettavasti. Soittelin Kimmo Härköselle jos hän saisi toiminnan miehenä toimitettua pesän vaikka Arkin kokoelmiin.
Tätä kirjoitellessa 2.7. pesä roikkunee vielä muutaman tunnin paikallaan.

Tosisponde nigricollis!

Pitäähän yksi lintukuvakin olla.
Spinari oli ainut joka poikkesi lähistöllä.

Tornien taiston aattona käytiin Team Inhotun eli taistoveljesten Pasin ja Juhan kanssa Siipyyn lintutornissa lähinnä kuikkamuuttoa sekä tietenkin jääkuikkaa kuikuilemassa. Tornissa oltiin joskus kuuden maissa ja paikalla olivat jo Jukat Koskelainen ja Tervamäki.

Kuikkamuutto näyttikin kohtuulliselta vesilintujen ja etenkin tukkakoskeloiden säestäessä menoa. Sähköä tuli torniin klo 7.40 kun Storbådania lähestyi kookas mustasiipinen lintu matkalla pohjoiseen isot valkoiset laikut käsisiipien tyvissä loistaen. Lintu tuli aivan veden pinnassa hitain voimakkain iskuin kun muukin porukka sai sen saaren eteläkärjestä nätisti putkeen. Linnulla oli vaalea vatsa sekä kaula ja isot siipilaikut vilahtelivat välillä alapuoleltakin. 

"Leveäpyrstökihu!” huudahti Koskelainen joka lajia on useamman kerran nähnyt. Minulle tuli heti mieleen etten tällaista lintua ole ikinä matkalennossa nähnyt. Merikihuksi liian leveä-ja pitkäsiipinen, lentotyyliltään kovin vakaa ja hidaslyöntinen enkä lähellekään noin suuria siipilaikkuja merikihulla ole havainnut. 

Mutta…kukaan tornissa olleista ei nähnyt pyrstön kärjen pompuloita jotka aikuisella lepyllä pitäisi olla. Eikä juuri muutakaan koko pyrstöstä. Etäisyyttä kihuun oli noin 2400 metriä, valaistus tosin erinomainen eikä juurikaan väreilyä. Kuulemani teorian mukaan pompulat eivät näkyneet koska lintu lensi koko havaintoajan veden pinnassa ja niitä ei näkyisi vettä vasten korkeasta tornista katsottaessa. Tai sitten lintu ei ollut aikuinen, sillä 3kv:lläkään ei pompuloita vielä ole. En osaa sanoa, minusta se ei merikihulta näyttänyt ja pinna on vieläkin vuodarilistallani. Ainakin toistaiseksi.

Aktiivinen Siipyy-staijari Jukka Koskelainen

"Kyllä se rinta nyt vaan on musta" totesi Jukka Tervamäki

Puoli tuntia edellisestä kun putki osui Domarkobbanin eteläkärjen edustalla uiviin kahteen uikkuun. Jaahas, mustakurkku-uikkuja!? Jäin kuitenkin tarkemmin tiiraamaan niitä koska lintujen kääntyessä nätissä myötävalossa koko kaula ja rinta näyttivät mustilta kylkien näkyessä punaruskeina. Zuumi seiskavitoselle ja pään muoto sekä kaulojen pituus alkoivat askarruttaa. 

Uikkujen taas kääntyessä tajusin ettei niillä näkynyt mukurun päästä leveän takaa tai edestä tekeviä höyheniä vaan päät näyttivät edestä/takaa suipoilta. Lisäksi kaulat näyttivät kovin pitkiltä mukurun kauloiksi.

 ”Hei kattokaas noita kahta uikkua tossa Domarin edessä. Näyttäis että nillä on liikaa mustaa etumustaa.” 

Etäisyyttä uikkuihin oli kartan mukaan 2.4 kilsaa, onneksi vallitsi erinomainen keli eikä tuulikaan täristänyt kun hillitön tuijotus alkoi. Tervamäki totesi uuden Swaro-ysikymppisen takaa useamman kerran että niillä on musta koko etumusta. Todella keskittymällä kykeni erottamaan etteivät vaaleat poskihöyhenet ulottuneet päälaelle vaan laelta näkyi hitunen mustaa. Aina paranee!! Kaula ja pää muodostivat ”tikun” joka pisti merestä sennäköisenä että siinähän uiskentelee mustakaulauikkuja! Tornin porukan kommentit olivat yhteneviä eikä ristiriitaisia tuntomerkkejä havaittu. Koskelaisen Jukka soitti vielä Siipyyn Keisarin Veikko Forsbergin paikalle joka totesi samat tuntomerkit jotka muukin porukka oli havainnut.

Velipojat Juha ja Pasi tikkoina paikalla

Häly ilmoille ja päivä sai kruununsa. Linnut uivat havaintoaikana pikkuhiljaa kohti Domarin pohjoiskärkeä eikä niitä enää nähty klo 9.15 jälkeen. Koskelainen teki RK-kupongin joka hyväksyttiin 12.8.2013. Onnittelut kaikille paikalla olleille sekä kiitokset J.K:lle kupongista!

Laji on havaittu Suomessa runsas parikymmentä kertaa. Viime vuosi oli täysin poikkeuksellinen sillä havaintoja tehtiin eri puolilla Suomea jopa neljästä yksilöstä. Itse näin niistä kolme joista ekan bongasin Mäntsälän Isojärveltä; Kouvolan Junkkarinjärven ja Siikajoen Merikylänlahden uikut tulivat ”kylkiäisinä”. Siipyyn mustakaulauikut olivat varmaankin samat jotka nähtiin 1.5.2013 Salon Omenojärvellä. Nämä viipyivät järvellä vain päivän ja siirtyivät sitten kohti Siipyytä? 

Myös Timo Rintamäki oli paikalla

Tiedä häntä mutta meillä oli tornissa kivaa eväitä mussuttaessa ja kahvia juhlajuomaksi napatessa. Ansaitut eväät sillä aniharvoin näkee spondesti jotain parempata.

Staijipäivän muu saldo sisälsi satoja tiiroja, 45 ruokkia, puoltoista tonnia vesilintuja sekä vajaa kolmesataa kuikkalintua. Eipä tullut jäägavioita mutta gomia päivä oli!

Paluumatkalla käytiin vielä velipoikien kanssa tsekkaamassa tulvan vallassa ollut Merikarvian Nyytäinnevan peltoaukea jossa smyygaili jopa heinätavi.

Sponde poripointsitrio

Kova yöpakkanen oli taas vaihtunut kirkkaaseen päivään ja lämpötila nollan vaiheille. Ennen iltavuoroa oli pari tuntia aikaa, siksi 15.3. Rantasen Izmon Vuolteelta löytämiä peltopyitä hakemaan. Perdixin olin viimeksi nähnyt Porissa 2.1.2012 joten kyllä kiinnosti. Laji on Porissa käynyt niin vähäiseksi että tammikuun 2012 jälkeen Porista löytyy Tiirasta vain kaksi havaintoa.

Ajelin Vuolteentielle puolen päivän paikkeilla eikä kanasia näkynyt huolellisesta haravoinnista huolimatta. Autollinen pyyetsijöitäkin paineli ohi eikä heilläkään natsannut. Aattelin ettei heti anneta periksi, nappasin kameran kaulaan ja lähdin tarpomaan ojanvierustaa josvaikka saisin pyyt pöläytettyä. Pian löytyikin kieppejä muttei lintuja.

Ymmärrän jäljistä yhtä paljon kuin lehmä latinasta mutta näissä kuopissa lienee peltopyy kuoputellut ja jatkanut matkaansa maha lunta viistäen.

Ainoat elolliset jotka kahlaamalla sain pöläytettyä liikkeelle.

Pari poikkiojaa tuli jo ylitettyä ilman tulosta, alkoi ottamaan pattiin ja suuntasin takaisin tielle. Alle 500 metriä ennen autoa tuli katseltua "plotalla" (tosin silmälasien läpi) pellolle jossa näkyi pari pikkulintua. Kai ne on cardueeliksia, tosin näyttivät hiukka isoilta ja hidasliikkeisiltä. Tarkensin kameralla ja voi jehna! Nehän on ermoja! Vieläpä kolme kipaletta! Sendari oli kerrankin palkinnut lumessa rämpijän!

Räppäsin muutaman kuvan ja ajattelin että nyt on hyvä sauma saada kunnon kuvia rauhallisen oloisista hienoista tunturikiuruista. Kovin teki mieli lähestyä mutta mutta... Nää saattaisivat kiinnostaa muitakin. Mitä jos lähden hiippailemaan ja ne lentävät keskelle aukeeta jonne ei näe kuin kahlaamalla pari kilsaa lumessa? Siispä laitoin tiedotukseen viestin ja siirryin takaisin Vuolteentielle.

Porinpinnani nro 256 ja sponde nro 247. Tunturikiuru 16.3. Pori Vuoltee. Kuvista tulin siihen tulokseen että paikalla on yksi melkein jp koiras ja kaksi talvipukuista joista en tarkemmin edes veikkaa.

Autolla hokasin että olin ilmoittanut pelkän Vuolteentien S-puolen ja tiehän menee melkein poikki koko Pinomäen aukean eikä tiellä ole numeroita. Piti tarkentaa että paikka on 8-tien puolelta 800 metriä ja että tiellä on vielä ajokieltokin. Näin talviaikaan ei tiellä ajelu tosin sen kuntoa huononna, siksi olin sinne autolla uskaltautunut, myönnän.

Tässä on käsittääkseni talvipukuinen lintu. Olisko koiras kun tuo musta menee poskelle yli silmän? Joku tukiin perehtynyt voisi tietää?

Fiilis oli komia, pitkästä aikaa löytyi jotain parempata ihan spondesti. Soittelin myös peltopyidenlöytäjä Izmolle Luvialle ja sanoin että hyppääs pyörän selkään, olis ekopojoa tarjolla.
Fiilis vaan parani kun jatkoin putkella tiirailua ja peltopyytkin löytyivät kaukaa vähälumisesta "oras"pellosta. Käppäilin siedettävälle etäisyydelle pyistä mutta mitä mitä? Eivät näy enää missään! Lentoon eivät ainakaan nousseet, siispä maa heidät nieli!

Onhan se niin että sponde havis on harrastuksen suola. Tämä tuli tosi hyvään rakoon keskelle kaikkea hiljaisuutta. Taas jaksaa taapertaa jonkin aikaa ja kuvitella että "kohta Se tulee".

17.3.2013
Tänään oli taas muutama tunti aikaa ulkoilulle ennen hommia. Suuntasin Vuolteelle tarkoituksena hiippailla kuvausetäisyydelle tunturikiuruista mikäli vielä paikalla olisivat. Trio majailikin samoilla jalansijoilla jonne ne edellisenä päivänä olivat jääneet.

Pellon reunassa oli väijyssä kymmenisen henkeä ja eikun joukkoon. Popula harveni ja paikalle jäivät vielä Eino Korsi ja Alamäen Jari Raumalta sekä Esaman Jaska. Paikka hiljeni ja kiurutkin olivat nätisti joten kävin kokeilemassa sietävätkö kiurut lähentymistä. Kakskytäviismetriä oli etäisyys kun linnut lähtivät kävelemään joten siihen oli tyytyminen.

Tunturikiurulla on komia kynsivarustus. Linnun ikä ja sukupuoli tähän aikaan vuodesta on senverran komplikatoorinen kysymys että jääköön sen määrittäminen lintumiehille.